Tähän postaukseen olen suunnitellut kierroksen Pietariin 1, 2, 3 tai 4 päivälle. Kerron kaupungin pääturistikohteista, tietyn aikataulun mukaan. Olen myös lisännyt paikkoja, joita et voi missata kaupungin kupeesta: Peterhofin puutarhat ja Katariinan palatsi Pushkinissa.
SISÄLLYSLUETTELO
Esittely
Tähän artikkeliin olen suunnitellut sinulle matkareitin, joka kulkee Pietarin päänähtävyyksien kautta, kerron minä päivinä on paras vierailla kussakin kohteessa, miten liikkua paikasta toiseen ja missä syödä tai shoppailla kierroksen aikana.
Suunnitellaksesi turistivierailua Pietariin yhdeksi tai useammaksi päiväksi, täytyy miettiä seuraavia asioita:
- Pyri aina ostamaan liput netistä. On erittäin suositeltavaa, että ostat liput etukäteen netissä. Erityisesti suosittuina kausina, esimerkiksi liput Eremitaašiin, Pietarhovin puutarhoihin ja Katariinan Palatsiin.
- Petersburg -kortti. Pietarin CityPass, kaupunkipassi, antaa pääsyn suureen osaan kaupungin museoista (poislukien Eremitaaši), samoin kuin monille kierroksille joko bussilla tai veneellä. Toinen vaihtoehto on Petersburg Card. Riippuen aikomastasi reitistä, se saattaa auttaa sinua säästämään rahaa (tai sitten ei).
- Museoiden ja katedraalien sulkemisajat. Eremitaaši on suljettuna maanantaisin, Venäläisen Taiteen Museo torstaisin. Kaupungin pääkirkot ja katedraalit, kuten Kristuksen Ylösnousemuksen Katedraali tai Iisakinkirkko ovat suljettuina keskiviikkoisin.
- Opastetut kierrokset. Voit varata opastettuja kierroksia GetYourGuide -verkkosivuston kautta.
- Ravintolat. Jos etsit hyvää ravintolaa, on viisasta tehdä varaukset etukäteen. Joillain ravintoiloilla on nettisivut myös englanniksi ja voit tehdä online-varauksia. Joihinkin ravintoloihin voidaan tehdä varaukset varauskeskuksen kautta: http://en.spb.resto.ru/.
- Kävely. Suurimpaan osaan kaupungin monumenteista ja turistikohteista pääsee kävellen. Vaikka voit halutessasi käyttää myös julkista liikennettä, joka toimii erittäin hyvin (metro, bussi, johdinauto tai raitiovaunu). Nyt, matkustaaksesi Pietarhoviin, mukavin tapa on käyttää Hydrofoilia ja mennä Katariinan palatsiin Pushkiniin. Nopein tapa liikkua on mennä taksilla (julkinen liikenne on taloudellisempaa, mutta sinun täytyy tehdä vaihdoksia ja joudut tuhlaamaan paljon aikaan. Pietarin Metro ei ole yhtä vaikuttava tai ylellinen kuin Moskovan Metro, mutta on silti näkemisen arvoinen. Sillä on vähemmän linjoja ja asemia, mutta ne ovat hyvin syvällä maan alla, yksiä maailman syvimmistä (alas menevät rappuset ovat loputtomat).
- Matkatavarat. Mikäli saavut Pietariin junalla Moskovasta aikaisin aamulla, huomaathan, että voit jättää laukkusi juna-aseman lokeroon tai pyytää hotellia säilyttämään niitä.
Riippuen tilanteestasi ja omasta maustasi, voit poistaa tai lisätä kohteita matkareitille. Joissain tapauksissa annan sinulle vaihtoehtoja aikataulutetuille käynneille, jotta voit valita haluamasi. Suosittelen myös käymään museoiden ja katedraalien virallisilla verkkosivuilla ja katsomaan sieltä ajantasalla olevat aikataulut, sillä ne saattavat vaihdella usein.
Tekemäni matkareitti käsittää 4 päivää. Jos sinulla on vähemmän aikaa, voit poistaa mielestäsi vähiten kiinnostavat kohteet. Pidä mielessä, että matkanteko ei ole samanlaista yksin tai parin kanssa (nopeampaa) kuin pienten lasten kanssa (se olisi hitaampaa).
PÄIVÄ 1. EREMITAAŠI, KATEDRAALIT JA KAUPUNGIN KANAALIT
- Kävely. Ensimmäisenä päivänä voit kulkea kaikkien nähtävyyksien läpi jalan. Suosittelen päivän päätteeksi lähtemään rentoutumaan veneretkelle kaupungin kanaaleihin.
- Suositellut päivät. Koska Eremitaaši on suljettuna maanantaisin, Kristuksen Ylösnousemuksen Katedraali keskiviikkoisin ja Fabergé-museo perjantaisin, tämän reissun voi tehdä tiistaina, torstaina tai viikonloppuna.
09:30 Saapuminen palatsiaukiolle ja kävely
Jos Moskovan keskeisin paikka on Punainen Tori, niin Pietarissa se on Palatsiaukio Siellä kannattaa käydä kävelemässä ja tutustumassa kaupungin keskustaan.
Palatsiaukio on ollut tapahtumapaikkana monissa maailmanlaajuisissa tärkeissä tapahtumissa, kuten Verisunnuntai (1905) tai Lokakuun Vallankumous (1917). Aukion kuuluisin rakennus on Venäjän Tsaarien (1754-62) Talvipalatsi, valkoisessa ja sinisessä barokkityylissään.
Aukion keskeltä löytyy Aleksanterin Pylväs, joka on nimetty hallitsija Aleksanteri I:n mukaan, joka hallitsi Venäjää 1801-1825. Patsas pystytettiin sen jälkeen, kun Venäjä voitti sodan Napoleonin hyökkäystä vastaan. Punaisesta graniitista tehty (maailman korkein) patsas on 47,5 metriä korkea ja painaa noin 600 tonnia. Se on niin hyvin asetettu, ettei sitä tarvitse kiinnittää pohjaansa.
Kannattaa myös käydä katsomassa vaikuttavia Uuden Eremitaašin Atlantiksia.
10:30 Vierailu Eremitaašiin
Ensimmäinen must-kohde Pietarissa on Eremitaaši, yksi maailman kuuluisimmista museoista, joka sisältää yhden suurimmista taidegallerioista ja antiikkokokoelmista. Lisäksi tämän museon huoneet ovat erityisen kauniita.
Ja koska museo on valtava ja kaiken näkemiseen tarvitsisi monta päivää, kannattaa asettaa asiat tärkeysjärjestykseen ja miettiä, mitä haluat nähdä. Museon sisällä vietetty aika riippuu siitä, miten paljon pidät taiteesta ja kuinka kauan aiot viipyä kaupungissa. Mutta vaikket olisikaan taiteen fani, vierailu voi viedä kolmisen tuntia.
- Vierailun kesto: vähintään 3 tuntia.
- Hinta: 700 ruplaa. Suosittelen ostamaan liput automaateista (ne ovat venäjäksi ja englanniksi), sillä niihin ei yleensä ole jonoja. Paikalla näkemäsi jonot ovat pääosin venäläisiä lunastamassa vapaata sisäänkäyntiä ja joiden täytyy osoittaa todisteet lippujen myyntipisteillä.
- Aukioloajat: Jos haluat käyttää koko päivän, suosittelen käymistä joko keskiviikkona tai perjantaina, sillä niinä päivänä museolla on laajemmat aukioloajat (10:30 – 21:00). Muina päivinä (tiistai, torstai, lauantai ja sunnuntait) aukioloajat ovat lyhyemmät (10:30 – 18:00). Museo on suljettuna maanantaisin (sekä myös tammikuun 1. ja toukokuun 9. päivänä). Sisäänpääsy on ilmainen joka kuukauden ensimmäisenä torstaina, mutta silloin jonot voivat olla hyvin pitkät.
Eremitaašin sisätiloissa on kahvila, jossa tarjoillaan voileipiä ja salaatteja. Suosittelen kahvilaa vain, jos aiot viipyä koko päivän Eremitaašissa, sillä sisälle ei pääse enää uudestaan, jos poistut. Jos syöt jotain nopeasti ja jatkat vierailua iltapäivällä Eremitaašiin, se on ihan ok, mutta huomaathan, että hinnat ovat korkeampia kuin ulkopuolella, syötäviä ei ole kovin laajasti ja kesäisin voi olla ruuhkaa.
Eremitaašin uloskäynnin läheisyydessä on muutamia hyviä ravintoloita. Mikäli etsit hyvää venäläisen ruuan ravintolaa hyvään hintaan, on Yat Restaurant-Buffet sopiva. Toinen hyvä on myös Bellevue Brasserie, ranskalaisen ja venäläisen ruuan ravintola, joka sijaitsee Kempinski-hotellin katolla ja jolta on upeat näkymät (kuva alla). Tai vielä lähempänä Kristuksen Ylösnousemuksen Katedraalia (seuraava pysäkki) löytyy fantastinen italialainen ravintola Amo Cucinare.
Jos menet Nevsky-kadulle, Pietarin kuuluisimmalle kadulle, löydät hyvän valikoiman ravintoloita, sekä venäläistä että amerikkalaista pikaruokaa sekä myös taidokkaampaa ruokaa. Jokaiselle on jotakin.
16:00 Kristuksen Ylösnousemuksen Katedraali
Kristuksen Ylösnousemuksen Katedraali sijaitsee 15 minuutin kävelymatkan päästä Eremitaašista. Se on yksi merkittävimmistä kirkoista Pietarissa sen kuvauksellisen ulkonäön ja moniväristen koristeiden vuoksi, jotka tekevät siitä yhden kaupungin keskustan arkkitehtuurin kohokohdista. Se sijaitsee Nevsky-kadun lähellä, yhden Pietarin kanaalin, Griboyedovin kanaalin varrella.
- Vierailun kesto: 1 tunti
- Hinta: 250 ruplaa. Liput voidaan ostaa samana päivänä lipunmyyntipisteistä tai etukäteen netissä. Viralliset nettisivut: http://eng.cathedral.ru/
- Aukioloajat: 10:00 – 18:00. (suljettu keskiviikkoisin). 1. toukokuuta – 30. syyskuuta aukioloajat on pidennetty klo 22:30 saakka.
17:30 Kazanin Jumalanäidin Katedraali
10 minuutin kävelymatkan päässä Kristuksen Ylösnousemuksen Katedraalista on taas yksi näkemisen arvoinen katedraali ja jonka sisäänpääsy on ilmainen. Kyseessä on Kazanin Katedraali, Pietarin ortodoksipiispan olinpaikka. Se on vihitty Kazanin Neitsyelle, joka on Venäjän kunnioitetuin ikoni.
- Vierailun kesto: 1 tunti
- Ilmainen sisäänpääsy
- Aukioloajat: Katedraali on avoinna joka päivä klo 7:00 lähtien, viimeiseen liturgiseen palvelukseen saakka, joka alkaa klo 18:00.
Kun olet käynyt Kazanin Katedraalissa ja ennen kuin siirryt reitin seuraavaan kohteeseen, voit ottaa pienen kiertoreitin käydäksesi Pyshechnayalla (Bolshaya Konyushennaya -kadun nro 25) maistamassa klassisia venäläisiä Pyshki-donitseja.
Täältä voit suunnata Nevsky-kadulle päästäksesi näkemään Yeliseev Storesin sekä sisä- että ulkotilat, joista löydät venäläisiä tuotteita, kuten kaviaari, vodka, tee ja muita gourmet-tuotteita.
18:30 Veneristeily Pietarin kanaalien läpi sekä Fabergé-museo
Muutaman minuutin kävelymatkan päässä Yeliseev Storeseilta, josta Saint-Petersburg Boats laivat lähtevät. Yksi niistä risteilee kanaalien läpi. Risteily kestää 1 tunnin 15 minuuttia ja lähtee yleensä 30 minuutin (kannattaa tarkistaa aikataulut heidän nettisivuiltaan, sillä ne saattavat vaihdella vuodenajan mukaan).
Risteily päättyy samaan aloituspisteeseen, Fabergé-museon eteen. Jos sinulla vielä riittää energiaa ja aikaa, voit käydä vielä sielläkin, sillä se sulkee ovensa vasta klo 20:45. Liput voi ostaa lipunmyyntipisteeltä (verkosta ostetut liput täytyy käydä lunastamassa). Viimeinen mahdollisuus käydä sisällä ilmaiseksi on klo 18 ja 20:45 välillä. Vierailun voi suorittaa 1 tunnissa.
- Vierailun kesto: 1 tunti
- Sisäänpääsy: 450 ruplaa (150 ruplaa äänioppaasta ja jota varten sinun tulee jättää 1,000 ruplan panttimaksu)
- Aukioloajat: Museo on auki päivittäin klo 10:00 – 20:45 paitsi perjantaisin. Lipunmyyntipisteet sulkevatklo 20:15.
Kun olet käynyt kanaaliristeilyllä tai Fabergé-museossa, on hyvä aika syödä yhdessä Nevsky-kadun monista ravintoloista.
PÄIVÄ 2. PIETARI-PAAVALIN LINNOITUS, RISTEILIJÄ AURORA, VENÄLÄINEN MUSEO JA SILLAT
- Kävely. Tämä voidaan käydä läpi kävellen, mutta myös julkisilla.
- Suositellut päivät. Mikä viikonpäivä tahansa paitsi tiistai (silloin Venäjän Taiteellinen Museo on suljettu) tai keskiviikkona (silloin monet museot ja katedraalit ovat suljettuina).
10:00 Pietari-Paavalin Linnoitus
Jos kävelet Linnoitukselle Nevsky-kadulta, kannattaa kävellä Palatsisillan ja Birzhevoy-sillan ylitse, joilta näet Neva-joen.
Pietari-Paavalin Linnoitus on toisiksi suosituin nähtävyys turistien keskuudessa, Eremitaašin jälkeen. Se sijaitsee soita täynnä olevalla saarella Neva-joen varrella. Se on Pietarin alkuperäinen linnoitus, perustettu 27. toukokuuta 1703. Se merkitsi kaupungin perustamisen alkua. Linnoituksesta löydät Pietari-Paavalin Katedraalin sekä Avaruusmuseon.
- Vierailun kesto: vähintään 2 tuntia. Voit aloittaa katedraalin kierroksesta, joka aukeaa klo 10:00 ja jatkaa siitä Trubetskoyn bastioniin ja musehoihin (jotka aukeavat klo 11:00).
- Normaali sisäänpääsymaksu: Kannattaa ostaa yhdistelmälipun, joka maksaa 600 ruplaa. Sillä pääset sekä katedraaliin että Pietari-Paavalin Linnoituksen eri museoihin: Trubetskoyn bastioni, Pietarin Historian Museo 1703-1918, Linnoituksen Historian Museo sekä Avaruusmuseo.
- Aukioloajat: 11:00 – 19:00. Jotkut museot avaavat klo 11:00 ja ovat suljettuina keskiviikkoisin. Tarkemmat aikataulut löytyvät viralliselta verkkosivulta: http://www.spbmuseum.ru/themuseum/visitors/regis.php.
Voit syödä linnoituksen sisällä, mutta mikäli etsit hyvää ravintolaa, suosittelen Koryushka-ravintolaa, joka sijaitsee linnoituksen vieressä ja josta on henkeäsalpaavat näkymät Neva-joelle. Pöydän voit varata verkkosivuilta. Lisäksi samalla saarella, hyvin lähellä tätä ravintolaa, on myös pieni hiekkaranta, joka on hyvin suosittu kesäisin. Siellä on mahdollista uida Neva-joessa (katso ylläoleva kuva).
15:00 Risteilijä Aurora
5 minuutin kävelymatkan päästä Pietari-Paavalin Linnoituksesta löydät Pietarin Moskeijan, jossa kannattaa käydä. Sieltä voit jatkaa kierrosta Risteilijä Auroralle (10 minuutin kävelymatkan päästä Moskeijasta)
Risteilijä Aurora, joka sijaitsee n. 15 minuutin kävelymatkan päästä Linnoituksesta, on yksi Pietarin symboleista. Juuri tämä risteily aloitti Venäjän Vallankumouksen vuonna 1917 ja joka päätti tsaarismin. Monet turistit tai pariskunnat tulevat ottamaan kuvan laivan vieressä. Voit myös käydä sisällä (sisäänpääsy maksaa 600 ruplaa).
16:00 Venäläisen Taiteen Museo
Voit jatkaa seuraavaksi Venäläisen Taiteen Museoon. Päästäksesi museoon, voit joko kävellä Risteilijä Auroralta 35 minuutin matkan tai voit kulkea julkisilla (bussi numero 49, jonka luokse on n. 5 minuutin kävelymatka Risteilijä Auroralta).
Venäläisen Taiteen Museon kokoelma käsittää yli 400 000 näyttelykohdetta. Museo käsittää koko venäläisen taiteen historian 900-luvulta nykypäivään: venäläisiä ikoneja, maalauksia, graafista taidetta, patsaita, rahakokoelmia jne.
- Vierailun kesto: 2 tuntia.
- Normaali sisäänpääsymaksu: 450 ruplaa
- Aukioloajat: 10 – 18. Torstaisin 13:00 – 21:00. Suljettu tiistaisin.
19:30 Iisakinkirkko
Venäjän Taiteen Museolta Iisakinkirkolle on 20 minuutin kävelymatka (voit myös kulkea bussilla Nevsky-kadulta kirkolle, numerolla 5).
Iisakinkirkko on kaupungin kirkoista kaikkein ylellisin ja suurin. Voit kivuta ylös kupoliin, josta voit ihailla Pietarin vaikuttavaa näköalaa. Kirkko aukeaa kesäisin klo 10:30. Lisäksi Valkoisten Öiden aikana (1. kesäkuuta – 20. elokuuta) pääset kupoliin (klo 10:30 – 16:30).
- Vierailun kesto: 1 tunti
- Sisäänpääsymaksu: 250 ruplaa (150 lisäruplaa päästäksesi kupoliin). Liput voidaan ostaa samana päivänä lipunmyyntipisteistä tai etukäteen Internetin kautta (liput täytyy käydä lunastamassa).
- Aukioloajat: 10:00 – 18:00 (suljettu keskiviikkoisin), 1. toukokuuta – 30. syyskuuta aukioloajat on pidennetty klo 22:30 saakka.
Kun poistut kirkosta, on hyvä aika syödä. Kirkon ympärillä on monia hyviä ravintoloita, joihin kannattaa tehdä varaukset etukäteen:
- Percorso (italialaisia ruokia). Yksi kaupungin ylellisimmistä. Sijaitsee Four Seasons Hotel Lion Palace -hotellin alimmassa kerroksessa.
- Mansarda Restaurant (italialaista, venäläistä ja itämaista ruokaa). Ginza-ryhmän ravintola.
- Teplo (venäläisiä ruokalajeja).
- Tandoor (intialainen).
- Stroganoff Steak House (venäläisiä ja amerikkalaisia ruokalajeja).
01:00 Pietarin Laskusiltojen Risteilykierros
Auringonlaskun aikaan on hyvä hetki lähteä risteilylle katsomaan, kuinka Pietarin sillat nousevat ja päästävät laivat ohi. Jotkin näistä silloista ovat oikeita taideteoksia: Palace Bridge, Troitsky, Liteyny, Bolsheokhtinsky, Alexander Nevsky, Sampsonievsky ja Blagoveschensky.
Yöristeilyt, joilla näkee kaupungin nostosiltojen nousun, ovat nousseet yhdeksi kaupungin pääturistinähtävyydeksi. Astra Marina -yritys järjestää lähtöjä öisin n. klo 0:30 ja 1:00. Risteily maksaa 800 ruplaa ja lähtee Admiralteyskayan laiturilta, läheltä Palace bridgeä.
PÄIVÄ 3. PIETARHOVIN PUUTARHAT, SUIHKULÄHTEET JA PALATSIT
- Kävely. Julkinen liikenne (Metro ja bussi) kulkee Pietarhoviin ja Hydrofoil (pikalaiva) kulkee takaisinpäin Pietarhovista Pietarin keskustaan.
- Suositellut päivät:
- Jos haluat käydä Pietarhovin Suuressa Palatsissa, vierailu täytyy tehdä tiistain ja sunnuntain välillä (suljettu maanantaisin). Suosituimmat päivät ovat lauantait ja sunnuntait, joita kannattaa välttää kesällä.
- Mikäli et aio käydä Suuressa Palatsissa (puutarhat ja suihkulähteet ovat paljon kiinnostavampia käyntikohteita kuin Suuri Palatsi), siinä tapauksessa maanantai on hyvä päivä Pietarhovin vierailuun. Silloin palatsi on suljettu, mutta puutarhat ja suurin osa läheisistä rakennuksista ovat auki, mutta turistit yleensä välttävät tällaisia päiviä. Paikalla on vähemmän ihmisiä.
- Puutarhojen suihkulähteet ovat toiminnassa niiden virallisesta käynnistyksestä (toukokuussa) sulkemiseen saakka, joka tapahtuu syyskuun keskipaikkeilla suihkulähdefestivaalin yhteydessä. Näinollen kesä on paras aika käydä täällä.
09:30 Yläpuisto
Pietarhovi sijaitsee n. 30 kilometrin päässä Pietarista ja sinne pääsee sekä maa- että meriteitse. Suosittelen Pietarhovin kompleksissa käyntiä maateitse, joko Metrolla ja bussilla tai taksilla. Suosittelen aloittamaan vierailun Yläpuistosta, joka sijaitsee puiston sisäänkäynnin luona ja se sisältää viisi suihkulähdettä (jotka voi nähdä allaolevassa kuvassa taka-alalla, palatsin takana).
10:00 Alapuisto
Yläpuiston jälkeen on aika käydä Alapuiston puutarhoissa ja suihkulähteillä (online-lipulla, joka maksaa 700 ruplaa, pääset suoraan porttien läpi). Puutarhoilla käynnin yhteydessä löydät eri museoita ja rakennuksia, jotka on ripoteltu ympäri kompleksia.
Pidä mielessä, että Pietarhovin kompleksi on hyvin laaja, ja yhden päivän aikana on mahdotonta käydä kaikissa museoissa ja käydä läpi kaikki puutarhat. Pietarhovin kompleksista löydät paljon muitakin pieniä rakennuksia, museoita tai kirkkoja, kuten Farmers’ Palace, Marly Palace, Cottage Palace, Church Wing, The Museum of Collections, The Museum of Playing Cards, etc.
- Vierailun kesto: vähintään 3 tuntia
- Sisäänpääsymaksu Alapuistoon: 700 ruplaa. On erittäin suositeltavaa ostaa Internet-lippu etukäteen (niissä on viivakoodi), tulostaa se ja mennä suoraan porteille ja välttää jonotus (lippuja ei tarvise käydä lunastamassa).
- Aukioloajat: Alapuisto on avoinna 9:00 – 20:00 (sulkee lauantaisin klo 21). Suihkulähteet käynnistyvät yleensä klo 10. Suuri Kaskadi ja Samson-suihkulähde aloittaa kesäisin toimintansa klo 11. Koko päivän suurin ihmismäärä on yleensä klo 11 aikaan, jolloin Suuri Kaskadi alkaa.
Alapuistossa on pieniä kioskeja ja pikaruokakojuja, joissa voit pysähtyä. Alapuiston puutarhoissa on myös kaksi ravintolaa, jotka ovat avoinna toukokuusta syyskuuhun:
16:15 Suuri Palatsi
Pietarhovin kompleksin keskustaa kutsutaan nimellä Suuri Palatsi (barokkityylinen). Iltapäivät ovat paras aika vierailla Pietarhovin Suuressa Palatsissa, sillä silloin siellä on vähemmä ihmisiä. Kesällä sinun tulee jonottaa ostaaksesi liput (niitä ei voi ostaa netistä suuren turistitulvan vuoksi).
- Vierailun kesto: 1 tunti
- Sisääpääsymaksu Alapuistoon: Sisäänpääsy maksaa 600 ruplaa. Liput Suureen Palatsiin voidaan ostaa verkon kautta vain lokakuun ja huhtikuun välillä. Toukokuusta syyskuuhun online-liput eivät ole saatavilla verkkosivun kautta suuren ihmistulvan vuoksi. Tämä tarkoittaa, että kun olet saapunut Alapuistoon, sinun tulisi mennä palatsin lipunmyyntipisteile ja jonottaa ostaaksesi liput.
- Aukioloajat: Paikkaan on kahdet aukioloajat:
- 12 – 14. Tähän aikaan jonot voivat olla hyvin pitkiä.
- 16:15 – 17:45 (lauantaisin klo 19:45 saakka). Iltapäivällä on parempi käydä palatsissa, sillä silloin on vähemmän jonoa.
- Paltsi on suljettuna maanantaisin sekä joka kuukauden viimeisenä torstaina siivousta varten.
Suosittelen, että palaat Pietarin keskustaan Hydrofoililla, johon voit astua kompleksin laiturilta. Pääset sillä Eremitaašia vastapäätä olevalle laiturille. Laiva lähtee Pietarhovista 30 minuutin välein, klo 11 – 19 ja matka vie noin 35 minuuttia. Yhdensuuntainen lippu maksaa 750 ruplaa ja sen voi ostaa suoraan laiturilta. Jos ostat lipun netistä, on se yleensä edullisempaa.
Iltapäivä on hyvä aika lähteä shoppailemaan Pietarissa. Keskustasta löytyy Gallery-ostoskeskus, Moskovskyn juna-aseman vieressä. On myös Passage, House of Books jne.
PÄIVÄ 4. KATARIINAN PALATSI JA MARIINSKI-TEATTERI
- Kävely. Päästäksesi Katariinan Palatsiin, nopein tapa on käyttää taksia. Voit käyttää myös edullisempaa julkista liikennettä, mutta sinun täytyy tehdä vaihtoja ja ne voivat viedä paljon aikaa.
- Suositellut päivät. Mikä tahansa viikonpäivä, paitsi tiistai, sillä silloin Palatsi on suljettu. Viikonloppuisin on enemmän turisteja, joten on suositeltavaa välttää lauantaita ja sunnuntaita.
12:00 Katariinan Palatsi ja Puutarhat
Toinen must-kohde Pietarissa on Katariinan Palatsi, vaikuttava palatsi, joka oli tsaarien kesäasuinpaikka. Se sijaitsee Pushkinin kaupungissa (tunnettiin ennen nimellä Tsarskoye Selo), noin 25 kilometriä Pietarista kaakkoon.
- Vierailun kesto: 1 tunti
- Sisäänpääsymaksu: 1,500 ruplaa. On erittäin suositeltavaa ostaa online-liput. Se sisältää sisäänpääsyn palatsiin sekä puutarhoihin.
- Aukioloajat: Kesäaikaan (kesäkuusta elokuuhun) Katariinan Palatsi on avoinna joka viikonpäivä (paitsi tiistaisin) klo 12 – 19. Katariinan Puistolla on laajemmat aukioloajat (19 – 23). Talvisin aukioloajat voivat vaihdella ja niitä voidaan muuttaa, joten on parempi tarkistaa ne Palatsin virallisilta verkkosivuilta: http://eng.tzar.ru/info/price.
Palatsilla käynnin jälkeen olisi hyvä aika syödä. Katariinan Palatsin aulassa on kahvila, Katariinan Puiston puutarhoilla on kesäkahvila sekä kaksi ravintolaa ja useita pikaruokakioskeja. Löydät lisätietoa seuraavasta linkistä: http://eng.tzar.ru/info/services/restaurants.
Iltapäivällä voit lähteä kävelylle ja rentoutua palatsin puutarhoissa. Voit myös käydä näyttelyissä, jotka ovat kompleksin muissa tiloissa. Lisätietoa löydät virallisilta verkkosivuilta: http://eng.tzar.ru/.
19:00 Ooppera Mariinski-teatterissa
Hyvä tapa sanoa hyvästit Pietarille on käydä baletissa tai oopperassa Mariinski-teatterin historiallisella lavalla. Tai voit vaihtoehtoisesti käydä Mikhalovsky-teatterissa.
- Kesto: oopperaesitys voi kestää 3 tuntia.
- Hinta: Halvin sisäänpääsy voi maksaa n. 600-700 ruplaa. Suosittelen ostamaan liput etukäteen netissä Teatterin virallisilta nettisivuilta.
- Aukioloajat: baletti- ja oopperaesitykset alkavat yleensä klo 19:00.
Toivon tämän artikkelin auttaneen sinua suunnittelemaan käyntiä Pietariin. Jos tämä oli hyödyllinen, voit auttaa jakamalla sitä sosiaalisessa mediassa.
Hei,
Kiitos blogistasi. Olen nyt parin päivän aikana saanut mahtavaa ja hyödyllistä tietoa sieltä.
Olen viettämässä 5 päivää 13-vuotiaan tyttäreni kanssa Pietarissa keskellä joulukuuta. Hermitageen olemme luonnollisesti menossa, sekä sirkukseen, mutta voisitko suositella vielä jotain nuorisoa kiinnostavaa paikkaa?
Kiitos!